Sopeutumista, järkytyksiä, rauhaa, opettelua, omaa. Ja ihmeellistä. Tämä syksy ja alkutalvi on ollut melko rankka, mutta oikeasti hyvällä tavalla nyt kun katsoo taaksepäin. Ilman kyyneliä ei olla vältytty ja voimat ovat olleet äärirajoilla, joskus loppuneetkin. Hassua kyllä; ihminen ei mene miksikään kun sitä vähän rääkkää. Eikä vaan vähän, omalta osaltani tämä alku on ollut yksi elämäni isoimmista puristuksista. Eikä kaduta. Ehkä jopa vähän ylpistää, mutta eihän tätä kokemusta voi ymmärtää kuin itse kokemalla.
Omakotitaloon muuttaminen kerrostalohiirulaisille on melkoinen shokki. On niin paljon opeteltavaa ja vielä täysin tuntematonta. Mutta kaikessa on palkintonsa; sainpas tämänkin kuntoon, opinpas tekemään tämän. Asiat eivät tunnu enää niin pelottavilta.
Syksyn aikana talo on myös kokenut muutoksia; yläkerta on täysin remontin alla ja kuten aikaisemmassa merkinnässä mainostin; uudet käyttövedet ja viemärit on vedetty. Ilmanvaihtoa on paranneltu. Ja taloa on opeteltu rakastamaan.
Tuleva vuosi pitää sisällään yläkerran remontin loppuunsaattamista ja sitten kun kevätaurinko lämmittää verannan vielä lumen peittäessä pihaa, aion ainakin itse ottaa siellä monet päiväunet. Sitten alkaa ulkokausi ja koittaa Se Hetki Kun Saa Ostaa Grillin. Kylmä olut kärisevän grillin vieressä grillipihdit toisessa kädessä.
Tulevan vuoden syksy onkin tuttua; omenien ahmintaa ja talveen varautumista. Ehkä alakerran remontointia, mutta sitten onkin taas moni remonttitoimi tutumpi ja ehkä alakerran remontointi sujuu enemmän rutiinilla.
Katselimme Anun kanssa Google Mapsista kesäkuvia talosta. On oikeastaan hurjaa katsella vihreää nurmea ja pihaa jota tulemme mylläämään oikein sielujen kyllyydestä kesällä. Ja tien asfaltti, odotan kun voin mennä sinne kuuman kesäpäivän iltana paljain jaloin ja se polttaa jalkoja. Moikkaan naapuria ja pidän hyvänä omenapuuta.
-11 pakkasasteen ja lumen keskeltä kirjaili Jouni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti